lauantai 27. joulukuuta 2008

Troijalainen selaimessa

Troijalaisvirus oli asentanut oman toolbarin selaimeen ja tietoturvakuvakkeeseen ilmaisinalueella. Ne lähti kun teki viruspuhdistuksen ja ajoiWindows OneLive Caren ohjelman koneessa.

tiistai 23. joulukuuta 2008

Avast jumissa

Avast-virustorjunta oli asennettu vääriin ja virustunnisteet olivat vaurioituneet.
Asensin Avastin uudelleen pävittämällä. Taas toimi

ASROCK emolevy

Koneesta oli hävinnyt ääniohjaimen ajurit ja käyttöjärjestelmä oli jumissa.
Piti asentaa uudestaan koko hoito ja sitten ajurit.
Koneessa oli ASROCK:n emolevy ja sieltä sain ajurit ääniohjaimeen ja näytönohjaimeen ja verkkokorttiin.

maanantai 22. joulukuuta 2008

Acer jumissa


Acerista oli poistettu käyttöjärjestelmän osia ja koneessa oli bios-salasana.
Bios piti nollata, että saatiin recovery onnistumaan. Kovalevyssä oli vikaa ja lataus jämähti 40 prosenttiin bootable diskillä ja kovalevy piti vaihtaa.
Kun bootable disk pistetään koneeseen, varmista Setup:sta, että ensimmäisenä bootvaihtoehtona on CD-ROM.

keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Mokkula yhteys jumissa


Elisan mokkula ei saanut yhteyttä verkkoon. Syynä oli Windows Vistan McAfee-tietoturvaohjelman palomuuri, joka piti ottaa pois päältä ja sen sijaan laittaa Windowsin oma palomuuri päälle. Sitten yhteys toimi .

Fujitsuuun ei tullut kuvaa

Fujitsun kone ei antanut kuvaa näyttöön vaan keltainen valo palo näytössä.
Syynä oli rikkoutunut näytönohjain. Vaihdoin GeForcen 6600 GT:n tilalle. Taas toimi.

tiistai 2. joulukuuta 2008

Acerin virtapistoke

Acerin virtapistokeliitin oli halki ja virtaa ei tullut koneeseen.
Liitin uusittiin ja taas toimii.

Näppäimistön viive


Tietokoneen näppäimistö teki viiveellä merkkejä. Mikään näppäimistöasetus ei auttanut.
Ajurien päivitys ei myöskään auttanut.
Tein käyttöjärjestelmän palautuksen ennen vikaa olelleeseen aikaan ja vika poistui.

torstai 27. marraskuuta 2008

Acer Aspiren ongelmat

Acerin kannettava oli muuttunut hyvin hitaaksi eikä käynnistys aina onnistunut.
Syynä oli vaurioitunut kovalevy. Vaihdoin kovalevyn ja asensin käyttiksen uudelleen.
Koneessa oli myös akku vikatilassa ja kone käynnistyi vasta kun irrotin akun.

WLAN

A-linkin Roadrunner tukiasemaan ei saanut yhteyttä kannettavasta. Syy oli vanhassa yhteysasetuksessa. Piti mennä Hallitse verkkoyhteyksiä valikkoon ja poistaa vanha WLAN-yhteys ja lisätä uusi WBA salaukseen perustuva yhteys.

keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Gigabyte emolevy


HP:n koneessa oli Gigabyten emolevy, johon oli integroitu äänikortti ja näytönohjain.
Gigabyten sivuilta löytyi ajuri äänikortille, joka puuttui käyttöjärjestelmän tiedostoista.

A-Link RoadRunner WLAN-reititin


Koneeseen piti asentaa A-Linkin Wlan-reititin ja suojata se. WEB-suojaus ei onnistunut, kun ei mikään Security Key mennyt läpi vaikka tehtiin ohjekirjan mukaan.
Valitsin sen sijaan WBA salauksen,joka onnistui,koska siinä on helpompi salasanan määrittelytapa.

tiistai 28. lokakuuta 2008

Shuttle ja MSI

Shuttle ja MSI ovat emolevyjen valmistajia, joiden sivuilta löytyy laiteajurit integroituihin laitteisiin.

lauantai 11. lokakuuta 2008

123 Flashchat server

123 Flatchatserver asennetaan ja käynnistetään webpalvelin koneelle erikseen ja websivulle laitetaan linkki Flashchat-serveriin.
Chatin käyttö edellyttää kirjautumista eli käyttäjillä on tunnus ja salasana

keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Ajurien jäljitys emolevyn avulla

Kloonikoneeseen asennettiin käyttöjärjestelmä ja piti löytää siihen näytönohjain- ja ääniajurit ja verkkokorttiajurit netistä.
Koneessa oli emolevylle integroidut näytönohjain, ääniohjain ja verkkokorttiohjain.
Emolevy oli MSI:n emolevy ja sillä perusteella piti hakea MSI:n nettisivuilta ladata ensin chipset ja sitten tarvittavat ajurit. Kaikki löytyi osoitteesta www.msi.com emolevyn tyypin perusteella.

maanantai 22. syyskuuta 2008

HP tulostin ongelma

HP:n tulostimessa tulostus oli jumissa ja tulostiminä oli ohjauspaneelin näytössä useita saman nimisiä tulostimia. Poistin kaikki tulostinkuvakkeet ja irrotin tulostimen USB-kaapelin ja otin F-securen asennuksen ajaksi pois päältä ja asetin HP tulostimen asennuslevyn sisään ja asensin koko hoidon uudelleen eli ensin valitaan Poista ohjelmat ja sitten Asenna ja vaihdoin USB liitännän toiseen USB:iin.
Taas pelasi.

torstai 4. syyskuuta 2008

BIOKSEN NOLLAUS


HP:n kannettava kysyi käynnistäessä salasanaa. Joku oli laittanut Biokseen salasanan, jota kukaan ei tietenkään tiennyt.
Bios saadaan nollattua, kun irrotetaan näppäimistö ja sen alla oleva paristo vuorokaudeksi.
Jos ei tällä keinolla onnistu niin lähetä kone HP:n huoltoon.

torstai 21. elokuuta 2008

Emolevy hajoamassa

Kone ei meinannut käynnistyä kunnolla vaan se piti käynnistää usean kerran. Syynä oli hajoamassa oleva emolevy joka vaihdettiin.

Virtalähdeongelma

Näyttöön ei tullut kuvaa vaikka kone käynnistyi. Viaksi paljastui virtalähde, joka ei antanut virtaa näytönohjaimeen.
Vaihdoin virtalähteen ja taas toimi-

maanantai 18. elokuuta 2008

ih8.exe

ih8.exe on f-securen tiedosto, joka aiheutti ongelmia koneessa, jossa oli myös Nortonin jäänteitä. Poistin Nortonin ja F-securen koneesta ja puhdistin koneen WinOptimizer-ohjelmalla. Ongelma loppui, eikä virheilmoitusta enää tullut

Roskakori hukassa


Koneen työpöydältä oli hävinnyt roskakori-kuvake Windows Vistassa.
Sen saa takaisin klikkaamalla työpöydällä hiiren oiekaa näppäintä ja sieltä mukauta ja muuta työpöydän kuvakkeita. Ruksaa Roskakori ja klikkaa Käytä ja OK ja kuvake ilmestyy työpöydälle.

torstai 14. elokuuta 2008

NTLDR puuttuu


Jos tällainen ongelma ilmenee, niin kannattaisi varmistaa, että piuhat ovat varmasti kiinni, niin emolla kun asemilla. Se voi lähteä pois kun irrottaa lattakaapelit ja laittaa ne takaisin kiinni. Ko. viesti voi tulla jopa silloinkin jos levykeasemaan on jäänyt joku disketti.
Voi kokeilla myös buuttausjärejstyksen muuttamista.

torstai 7. elokuuta 2008

Norton Removal tool


Norton Removal Tool on tehokas tapa poistaa Nortonin jäänteet koneesta.
Kannettavasta oli poistettu Norton huonosti ja sinne oli jäänyt siitä tiedostoja.
Antivir-virustorjunta aiheutti Nortonin jäänteiden kanssa vaikean ongelman koneessa ja poistin Antivirin ja poistin Nortonin jäänteet kyseisellä työkalulla.
Sen jälkeen asensin Avastin koneeseen.
Jos koneessa on Nortonin jäänteitä kuten Symantec Antivirus, niin Avast ei asennu koneelle oikein vaan antaa ilmoitusta, että Symantec Antivirus on koneessa.

tiistai 1. heinäkuuta 2008

Näytönohjain ongelma

Fujitsu-Siemensin kannettavaan Amilo D malliin piti asentaa käyttöjärjestelmä uudestaan. Asennuslevy ei sisältänyt tarvittavaa näytönohjainajuria.
Latasin Fujitsun sivuilta näytönohjainajurit, mutta kun yritin ohjaimen päivitystä, se ilmoitti ettei voi kopioida ajuritiedostoja ladatusta kansiosta.
Soitin Fujitsun tukeen ja ohjeena sain, että muuta ajurikansion nimi lyhyemmäksi eli hakupolku on liian pitkä. Tein siten ja nyt onnistui koko asennus.

perjantai 27. kesäkuuta 2008

ACER ongelma

Acerin kannettavaan oli mennyt troijalaisia ja rootkit-viruksia ja koko käyttöjärjestelmä piti asentaa uudelleen.
Koneen recovery ohjelmaan oli määritelty salasana, jota kukaan ei muistanut eikä käyttöjärjestelmä asentunut muilla asennuslevyillä.
Piti tilata alkuperäiset asennuslevyt Acerilta soittamalla Acerin tukeen ja tilaamalla sähköpostissa tilauslomakkeen ja faksaamalla se Acerille.

HP ongelma

HP:n käyttöjärjestelmä oli asennettu uudestaan HP:n uudelleenasennuslevyjen avulla.
Niissä ei ollut kuitenkaan Creativen ääniohjaimen ajureita ja niitä ei löytynyt edes HP:n sivuilta.
Koneeseen piti asentaa uusi äänikortti ja sen asennuslevyltä ajurit.

Fujitsu ongelma

Fujitsu Siemensin koneessa oli tehty viruspuhdistus ja sieltä oli hävinnyt näytönohjaimen ja ääniohjaimen ajurit. Onneksi oli asennuslevy tallella, josta ajurit sai asennettua.
Fujitsu-Siemensin sivuilta saattaa ajurit löytyä koneen sarjanumeron avulla.
Äänikortin ajureiden metsästys on aikamoista ryteikköä.
www.driverguide.com on myös yksi paikka, josta voi hakea.

perjantai 20. kesäkuuta 2008

Virusongelma

Koneessa oli troijalaisia ja rootkit-viruksia. Ne ottivat päivitystoiminnon pois päältä ja samoin palomuurin. Selain ei toiminut ja kone oli hidas.
Ajoin Troijan Hunterin, Avastin, Ad-awaren, Spybotin, Windows One Live Caren, Spyware Doctorin ja Troijan Removerin. Ne poistivat suurimman osan viruksista.
Ongelma on, että rootkit tunkeutuu rekistereihin eikä sitä saa kunnolla poistettua.
Usein pitää tehdä käyttiksen uudelleen asennus ja sekin hyvin perusteellisesti

lauantai 14. kesäkuuta 2008

Troijalaisia koneessa

Troijalaisia oli päässyt monta win32-kansioon.
Ajoin Avastin viruputsauksen, AVG antispywaren, Troijan Hunterin ja Ad-Awaren koneessa.
Lisäksi ajoin Spybotin ja Windowsin Live Caren.
Koneen toiminta parani selvästi.

Monta probleemia koneessa

Koneen toiminta oli hidastunut ja sinne oli päässyt useita troijalaisia ja muita viruksia.Windows päivitys ei toiminut ja Internetyhteys oli hidas.
Poistin turhia ohjelmia ja järjestin kovalevyn uudelleen ja eheytin sen.
Ajoin F-Securen virustarkastuksen, Trojan Hunterin, AVG Antispywaren ja Ad-Awaren putsausohjelmat. Puhdistin kovalevyn WinOptimizer 4 ohjelmalla.
Kone pystyi jälleen päivittämään Windows -päivitykset ja internetyhteyden nopeus parani.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Norton ongelma

Nortonin virustorjuntaohjelma oli ollut koneessa aiemmin käytössä ja siitä oli jäänyt jäljelle muutama Symantec antivirustiedosto. Koneeseen ei saanut asennettua toista virustorjuntaohjelmaa, vaan kone ilmoitti, että koneessa on edelleen Norton.
Yritin poistaa Nortonin tiedostot kaikin mahdollisin tavoin, mutta mikään ei auttanut.
Käyttöjärjestelmä piti asentaa uudelleen koneeseen ja sitten homma onnistui.

perjantai 6. kesäkuuta 2008

DNAmokkula ongelma

Koneeseen liitettiin DNAmokkula 3G internetyhteyttä varten, mutta mokkulan asennus ei käynnistynyt. Laitehallinta ilmoitti että kyseinen USBmokkula ei toimi oikein. Klikkasin päivitä kyseinen USB laitteen ajuri ja se alkoi päivityksen mokkulan tiedostoista.
Sitten mokkula käynnistyi ja Mobile Partner asentui koneeseen ja Internet yhteys toimi.

maanantai 2. kesäkuuta 2008

Update ongelma

Acerissa ei Update-sivusto enää auennut eikä Messenegerin asennus onnistunut.
Ajoin useamman virustarkistusohjelman: Trojan Hunter, AVG, Ad-Aware, Windows Live Care ja F-Secure. Viruksia löytyi useampia, mutta ongelma ei poistunut.
Palomuurin poistaminen tai virustorjunnan poistaminen hetkeksi ei auttanut asiaa.
Asensin käyttöjärjestelmän uudestaan Acerin Recovery-toiminnolla.
Sitten asensin uudestaan DNAnettiturvan ja poistin Syncronaization-ohjelman, koska se oli ristiriidassa DNAnettiturvan kanssa.

DNAmokkula yhteys

DNAmokkula-yhteys piti käynnistää MobilePartner -ohjelman avulla. Ohjelma kysyy PIN-koodia(oletus: 1234) ja klikkaa sitten Connect.
Windowsin oma Internetyhteyden muodostus ei tässä toiminut.

perjantai 30. toukokuuta 2008

Windows Update jumissa

Koneen päivtys ei toiminut vaan ilmoitti sivustossa olevasta virheestä.
Ajoin koneessa virustarkistuksen useammalla ohjelmalla; F-Secure, Trojan Hunter, Ad-Aware ja Windows Live Care ja AVG. Ei auttanut.
Kokeilin otta virustorjunnan ja palomuurin pois päältä. Ei auttanut
Piti asentaa käyttöjärjestelmä uudestaan.

Laitteistomääritysongelma

Kone ei pystynyt asentamaan käyttöjärjestelmää, eikä pystynyt käynnistämään mitään käyttöjärjestelmää.
Syynä oli kaksi lisäkorttia, jotka eivät olleet yhteensopivia laitteiston kanssa.
Otin lisäkortit pois ja asennus onnistui heti.

maanantai 26. toukokuuta 2008

microsoftin tukipalvelu

Web-tukipalvelupyyntö lähetetään seuraavan osoitteen kautta: support.microsoft.com/oas

sunnuntai 25. toukokuuta 2008

Selaimen osoiterivi

Osoiterivi oli hävinnyt näkyvistä.
osoiterivin sai takaisin kun klikkasi Työkalurivit ja otti ruksin pois kohdasta Lukitse työkalupalkki.
Vedä selainnäytössä yläpalkin alareunaa alaspäin ja osoiterivi ilmestyy näkyviin.
Työkalupalkki oli lukittu, kun osoiterivi oli piilotettu.

F1 näppäin ja koneen kello

Käynnistyksessä kone ilmoitti, että F1 pitää painaa, että pääsee eteenpäin ja koneen kello oli vuodessa 2000. Syynä oli loppumassa oleva patteri.
Vaihdoin patterin ja taas kaikki toimi normaalisti.
Internetyhteys ei toiminut ja virustorjunta(Norman) oli vanhentunut ja sähköposti ei toiminut.
Poistin kaikki olemassa olevat Internetyhteysmääritykset ja asensin laajakaistayhteyden uudelleen ja ohjauspaneelin kautta korjasin Norman-virustorjuntaohjelman asennuksen.
Sallin palomuurista POP ja SMTP-yhteydet. Käynnistin koneen uudelleen.
Kone toimi jäljeen normaalisti.

IBM ongelma

IBM tietokoneessa oli virtakytkin ongelma. Kone käynnistyi, mutta sammui melkein heti.
Vikana oli oikosulussa olevat virtakytkimen johdot. Laitoin johdot erilleen ja taas kone pelasi normaalisti.

Antenniongelma

Asensin Dantax-digiboksin asuntovaunuun. Boksi ilmoitti, että ei signaalia.
Vikana oli asuntoauton antennikaapeli, jossa oli vikaa. Television omalla antennilla ja sisäantennilla signalli tuli kunnolla.

Dell-ongelma

Dell-pöytäkone piippasi käynnistyksessä eikä kuva tullut näytölle.
Vikana oli irrallaan oleva muistikampa. Kiinnitin muistikamman kunnolla
väylään ja taas kone pelasi.

Acer jumissa

Acerissa ei netti toiminut ja tietoliikenneportin ajuri oli vaurioitunut.
Kone toimi hitaasti. 3 G nettimokkula ei latautunut koneelle.

Asensin käyttöjärjestelmän uudelleen. Alt + F10 komennolla aukeaa uudelleenasennus ohjelma Acerissa.Samasta paikasta voi asentaa ajuritkin uudelleen.

HP jumissa


HP:n kannettava oli jumissa. Mikään tiedosto ei auennut ja kone ilmoitti kovalevyongelmasta. win32-kansion tiedostot olivat vahingoittuneet ja muutama tiedosto oli myös tuhoutunut.Virustorjunta ilmoitti viruksista. Selain ei toiminut.
Asensin käyttöjärjestelmän uudelleen ja asensin myös virustorjunnan.
kone pelasi taas normaalisti.